Syksyn 2007 viimeinen Humanismin iltojen luennoitsija
oli professori Liisa Salo-Lee, joka puhui tämän
päivän suomalaisuudesta. Salo-Leen mukaan
suomalaisuus ei ehkä ole enää niin itsestän
selvää, joten hän laittoi luennon otsikossa
sanan "suomalaisuus" lainausmerkkeihin.
Salo-Lee lähestyy suomalaisuutta kulttuurien välisen
viestinnän kautta kertomalla viestinnän eroista
suomalaisten ja muiden kuin suomalaisten välillä.
Mitä on suomalainen small talk - vai onko sitä,
entä kuinka suomalainen näyttää
tunteensa? Tarvitseeko suomalaisen olla juovuksissa
ollakseen avoimesti vuorovaikutuksessa?
Hiljainen suomalainen on myytti, jonka varmastikin
lähes jokainen suomalainen tuntee. Kuvastaako tämä
myytti aidosti suomalaista keskustelu- ja tapakulttuuria,
vai onko kyseessä vääristynyt minäkuva
- vaiko kenties jo historiaan vaipuneen stereotypian
mukainen käsitys suomalaisista?
|
|
|
Tämän stereotypian mukaisesti
yleensä suomalaisessa kulttuurissa yksi puhuu ja
muut kuuntelevat. Puhujan asemaa ei kyseenalaisteta
esimerkiksi keskeytyksillä. Myöskään
turhanpäiväisyyksistä ei keskustella,
vaan kaikella mitä sanotaan tulee olla jotain arvoa,
sanottavalla tulee olla oikeutus tulla sanotuksi. Tarvitseeko
siis keskustella ollakseen yhteydessä toisten kanssa,
vääntää väkisin keskustelua
säästä tai jalkapallosta, ilman että
se tuntuu luontaiselta?
Kun britti kysyy toiselta "how are you",
vastaus kuuluu yleensä tyyliin "thank you,
I'm fine". Kysyykö kysyjä todellakin
sitä mitä toiselle kuuluu ja vastaako vastaaja
todella tähän kysymykseen, vai onko tämä
vakiintunut keskustelun avaava dialogi menettänyt
sisällöllisen merkityksensä? Kun vastaaja
yllättäen ottaisikin kysymyksen tosissaan,
kuten suomalaiselta voisi olettaa, miten kysyjä
suhtautuisikaan siihen kun vastaaja alkaisi valittelemaan
viimeaikaisia vaivojaan?
Siinä missä small talkin viljeleminen aiheuttaa
vakiintuneiden fraasien sisällöttömyyttä,
suomalainen pitää edelleen puhetta niin arvokkaana,
ettei sitä voi käyttää tuhlailevasti.
Niillä vähilläkin sanoilla tarkoitetaan
jotain, myös sisällöllisesti.
Kuinka esimerkiksi puhetapansa takia tapetille joutunut
F1-kuljettaja Kimi Räikkönen edustaa keskivertosuomalaista
viestinnän saralla? Räikkösen rauhallisuutta
palkintokorokkeella on muun muassa italialaismediassa
ihmetelty, Räikkönen voi olla kentällä
kuinka hyvä tai viileä tahansa mutta italialaisten
odottamaa puhetulvaa ei mestaruudesta ja menestyksestä
huolimatta tule.
Räikkönen käyttää sanoja harkiten
josta hän on saanut kehuja muun muassa tallitoveriltaan
Felipe Massalta - hän totesi vasta taannoin että
Kimi on reilu muita kohtaan, hän ei puhu muista
pahaa - ei tosin hyvääkään.
Suomalaisten tapa viestiä muokkaa kuitenkin muotoaan
jatkuvasti. Tavat muuttuvat aikojen mukana, eikä
se voi olla vaikuttamatta kielelliseen ja kulttuuriseen
käyttäytymiseen. Kun katsotaan vanhemman väestön
ja nuorison välisiä viestinnällisiä
eroja, voisi kuvitella että näiden väliset
odotukset, todellisuudet ja erot ovat jopa niin suuria
että voisi puhua eri kulttuureista. Myös monikulttuuriisuus
ja Suomeen tulevat ulkomaalaiset muokkaavat väistämättä
suomalaista kulttuuria ja tulevien polvien identiteettiä.
Siitäkin huolimatta, että Suomessa on edelleen
eurooppalaisen mittapuun mukaan erittäin vähän
ulkomaalaisväestöä.
|
