Professori Liisa Salo-Lee kertoi Humanismin illat -luentosarjassa tämän päivän suomalaisuudesta. Salo-Leen mukaan suomalaisuus ei ehkä ole enää niin itsestään selvää, joten hän laittoi luennon otsikossa sanan ”suomalaisuus” lainausmerkkeihin.
Salo-Lee lähestyy suomalaisuutta kulttuurien välisen viestinnän kautta kertomalla viestinnän eroista suomalaisten ja muiden kuin suomalaisten välillä. Mitä on suomalainen small talk - vai onko sitä, entä kuinka suomalainen näyttää tunteensa? Tarvitseeko suomalaisen olla juovuksissa ollakseen avoimesti vuorovaikutuksessa?
Hiljainen suomalainen on myytti, jonka varmastikin lähes jokainen suomalainen tuntee. Kuvastaako tämä myytti aidosti suomalaista keskustelu- ja tapakulttuuria, vai onko kyseessä vääristynyt minäkuva - vaiko kenties jo historiaan vaipuneen stereotypian mukainen käsitys suomalaisista?
Tämän stereotypian mukaisesti yleensä suomalaisessa kulttuurissa yksi puhuu ja muut kuuntelevat. Puhujan asemaa ei kyseenalaisteta esimerkiksi keskeytyksillä. Myöskään turhanpäiväisyyksistä ei keskustella, vaan kaikella mitä sanotaan tulee olla jotain arvoa, sanottavalla tulee olla oikeutus tulla sanotuksi. Tarvitseeko siis keskustella ollakseen yhteydessä toisten kanssa, vääntää väkisin keskustelua säästä tai jalkapallosta, ilman että se tuntuu luontaiselta?
Kun britti kysyy toiselta ”how are you”, vastaus kuuluu yleensä tyyliin ”thank you, I’m fine”. Kysyykö kysyjä todellakin sitä mitä toiselle kuuluu ja vastaako vastaaja todella tähän kysymykseen, vai onko tämä vakiintunut keskustelun avaava dialogi menettänyt sisällöllisen merkityksensä? Kun vastaaja yllättäen ottaisikin kysymyksen tosissaan, kuten suomalaiselta voisi olettaa, miten kysyjä suhtautuisikaan siihen kun vastaaja alkaisi valittelemaan viimeaikaisia vaivojaan?
Siinä missä small talkin viljeleminen aiheuttaa vakiintuneiden fraasien sisällöttömyyttä, suomalainen pitää edelleen puhetta niin arvokkaana, ettei sitä voi käyttää tuhlailevasti. Niillä vähilläkin sanoilla tarkoitetaan jotain, myös sisällöllisesti.
Kuinka esimerkiksi puhetapansa takia tapetille joutunut F1-kuljettaja Kimi Räikkönen edustaa keskivertosuomalaista viestinnän saralla? Räikkösen rauhallisuutta palkintokorokkeella on muun muassa italialaismediassa ihmetelty, Räikkönen voi olla kentällä kuinka hyvä tai viileä tahansa mutta italialaisten odottamaa puhetulvaa ei mestaruudesta ja menestyksestä huolimatta tule.
Räikkönen käyttää sanoja harkiten josta hän on saanut kehuja muun muassa tallitoveriltaan Felipe Massalta - hän totesi vasta taannoin että Kimi on reilu muita kohtaan, hän ei puhu muista pahaa - ei tosin hyvääkään.
Suomalaisten tapa viestiä muokkaa kuitenkin muotoaan jatkuvasti. Tavat muuttuvat aikojen mukana, eikä se voi olla vaikuttamatta kielelliseen ja kulttuuriseen käyttäytymiseen. Kun katsotaan vanhemman väestön ja nuorison välisiä viestinnällisiä eroja, voisi kuvitella että näiden väliset odotukset, todellisuudet ja erot ovat jopa niin suuria että voisi puhua eri kulttuureista. Myös monikulttuuriisuus ja Suomeen tulevat ulkomaalaiset muokkaavat väistämättä suomalaista kulttuuria ja tulevien polvien identiteettiä. Siitäkin huolimatta, että Suomessa on edelleen eurooppalaisen mittapuun mukaan erittäin vähän ulkomaalaisväestöä.
Voit kuunnella professori Liisa Salo-Leen luennon kokonaisuudessaan oheisen äänilinkin kautta:
Kesto: 1’19’18”
Luento on taltioitu 30.10.2007 Humanismin illat -luentosarjan tilaisuudesta.
Humanismin illat ovat kaikille avoimia luentoja, joiden tarkoituksena on virittää ja edistää humanistista keskustelua Pohjois-Savossa.
Humanistin iltojen järjestäjinä toimivat Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto ja Kuopion kesäyliopisto.
