Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 28.9.2014.
Opiskelun ja urheilun yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Joillakin se kuitenkin sujuu hyvin.
– Opiskelu on nivoutunut hyvin yhteen urheilun kanssa. Muotoilijan opinnoissa suuri paino on erilaisilla projekteilla ja kuningasidea johonkin projektiin voi tulla vaikkapa treenin jälkeen suihkussa, kertoo kuopiolaisen salibandyseura SB Welhojen riveissä pelaava Olli Taskinen.
Savon ammatti- ja aikuisopistossa on alettu kiinnittää aiempaa enemmän huomiota opiskelijoiden työelämävalmiuksiin. Tavoitteena on saada opiskelijoille parempi ymmärrys työelämän pelisäännöistä, jotta siirtyminen koulun penkiltä työelämään tai työelämäjaksolla tapahtuvaan harjoitteluun sujuisi mahdollisimman kitkattomasti.
Elämän ruuhkavuosiin mahtuu yltäkylläisesti kaikkea; lapsiperheen arkea, työelämän nousukiitoa, mielenkiintoisia harrastuksia ja luottamustoimia ja ennen kaikkea kiireen tuntua. Silti se tuiki tavallinen arki on juuri sitä, mitä kannattaa tavoitella, uskoo hyvinvointisosiologian professori Juho Saari.
– Me tarvitsemme selviytyäksemme tasapainoisesta arjesta työn, perheen, tuloja ja harrastuksia. Tarvitsemme arkeemme rakenteen, joka kantaa meitä tänään, huomiseen ja tulevaisuuteen, Saari listaa hyvän arjen rakenteita.
Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:
Yle Puhe
Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio
Verikoe kertoo ruokavaliosta
4.10.2014
Voiko liikunnalla väistellä flunssaa?
3.10.2014
Taidevartti: Taiteilijatoveruutta
30.9.2014
Tunnelmia Joensuun tohtoripromootiosta
30.9.2014
Aspekti 28.9.2014
28.9.2014
Tunnelmia Joensuun tohtoripromootiosta
30.9.2014
Verikoe kertoo ruokavaliosta
4.10.2014
Taidevartti: Taiteilijatoveruutta
30.9.2014
Voiko liikunnalla väistellä flunssaa?
3.10.2014
Voiko huumoria säveltää?
Nimi: Kimmo Salvén
Huumori toimii mainiosti myös baletissa.
Näytä kommentti
Reetan tarina: Lukihäiriöinen yliopistossa
Nimi: Nadja (vieras)
Kiitos, että kerroitte tarinanne. Itselleni todettiin lukihäiriö pari viikkoa sitten (vasta amk:ssa...
Näytä kommentti
Magneettistimulaatio antaa uutta apua moniin sairauksiin
Nimi: Nimetön (vieras)
Tinnitus, josta olen kärsinyt yli 15 vuotta, yöt ja päivät, apua en ole saanut mistään lääkkeistä...
Näytä kommentti
Kopteri kiidättää apua
Nimi: rv (vieras)
Huhtikuun 9. pvn iltana sydämeni pysähtyi. Pelastuskopterin, lääkärin ja paikallisten...
Näytä kommentti
Ohimolohkoepilepsian kirurginen hoito on turvallista ja tehokasta
Nimi: sirkka tiainen (vieras)
hienoa työtä teet, arvostan ja luotan ammattitaitoosi. tulen jatkossakin asioimaan tuttuna...
Näytä kommentti
Aspekti: Mitä tapahtuu taidenäyttelyn kulisseissa?
4.10.2014
Teemana terveys: Lasten lääkehoitoon kiinnitettävä huomiota
2.10.2014
Parempi päivä: Lääkkeet ja liikunta
2.10.2014
Aspekti: Sujuva arki pitää ihmisen järjissään
27.9.2014
Aspekti: Miten Jumala brändätään?
20.9.2014
Aspekti: Mitä on globaali oikeudenmukaisuus?
13.9.2014
Parempi päivä: Miksi treeni ei pure kaikkiin samalla tavalla?
11.9.2014
Aspekti: Uudet virret kertovat tämän ajan tarinaa
6.9.2014
Kirjoita uusi kommentti