Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 6.10.2013.
Riittävästä yöunesta on tullut lähestulkoon katoavaa kansanperinnettä. Yhä useammin kuulee juttuja siitä, kuinka vähällä unella kukin meistä pärjää. Uniasiantuntija, dosentti Henri Tuomilehto ei ole kehityksestä hyvillään.
Vähäunisuus on ollut tiukan tutkimuksen kohteena viime vuosina ja voidaan sanoa, että vähäunisilla esiintyy enemmän ylipainoa, tyypin 2 diabetesta ja sydänsairauksia ja sitä myötä kuolleisuusriskikin on suurempi kuin riittävästi nukkuvilla. Kuuntele vinkit unen huoltoon.
Väestö ikääntyy huimaa tahtia, se on tiedossa. Samoin on räjähtämässä käsiin muistisairauksista kärsivien määrä. Mutta mitkä tekijät muistisairauksille sitten altistavat? Lääketieteen lisensiaati Minna Rusanen tutki väitöstutkimuksessaan tupakoinnin muistisairauksien yhteyttä.
Voimakkaasta laihtumisesta johtuvien ongelmien takia tehtävät vartalonmuotoiluleikkaukset yleistyvät laihdutusleikkausten myötä.
– Julkisella puolella emme tee esteettistä kirurgiaa, vaan potilaalla on aina jokin toiminnallinen ongelma, jota sitten plastiikkakirurgian keinoin autetaan, kertoo erikoislääkäri Leena Setälä.
Musiikkia, puheensorinaa, työkoneita, taukoamatta ohi soljuvan liikenteen huminaa - meidät on ympäröity melulla lähes ympärivuorokautisesti. Tutkija Pekka Matilainen toteaa, että melu on aliarvioitu terveysriski. Se aiheuttaa unettomuutta sekä häiritsee muistia, luovuutta ja oppimiskykyä, mutta voi jopa viedä ennenaikaisesti hautaan. Parempi päivä -sarjassa puhutaan melusta.
Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:
Yle Puhe
Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio
Savonia menestyi syksyn yhteishaussa
9.10.2013
Unohda kohta, ole läsnä nyt
9.10.2013
Tarinoita ilkivallasta
7.10.2013
Uskon löytämisen vaikeus
6.10.2013
Aspekti 6.10.2013
6.10.2013
Itä-Suomen yliopisto saa tukea
14.8.2007
Unohda kohta, ole läsnä nyt
9.10.2013
Uskon löytämisen vaikeus
6.10.2013
Hyvä vai paha statiini?
29.3.2011
Alzheimerin taudin kaari on kymmeniä vuosia
Nimi: Atro Niiniluoto (vieras)
Tuen kaikkea Alzheimerin tautiin liittyvää. Taloudessamme käytetään myös B-vitamiinia, mutta itse...
Näytä kommentti
Tieteen päivät: Kysy lääkkeistä -ohjelman kooste
Nimi: Nimetön (vieras)
Lisää tämmöisiä ohjelmia, kyllä kysmyksiä riittää!
Näytä kommentti
Kuulostele hengitystäsi!
Nimi: ante (vieras)
Kiitokset Julia erittäin mielenkiintoisesta ja pätevästä esityksestäsi!
Kun on läheisellä...
Näytä kommentti
Ei varaa kadottaa yhtäkään nuorta
Nimi: Itäinen (vieras)
Olen täysin samaa mieltä huolenpidollisien tehtävien tärkeydestä! Suomessa se on ehdottomasti yksi...
Näytä kommentti
Itä-Suomen yliopisto saa tukea
Nimi: Atro Niiniluoto (vieras)
Muistan hyvin tuon liittoutumisen. Tiedän myös emeritusprofessori Seppo Knuuttilan ja filosofian...
Näytä kommentti
Parempi päivä: Lääkekortti muistaa lääkityksen
10.10.2013
Parempi päivä: Kuulostele hengitystäsi!
3.10.2013
Parempi päivä: Varo häirikköruokia lääkkeiden kanssa!
26.9.2013
Parempi päivä: Sauvakävely on tehokasta liikuntaa
20.9.2013
Teemana terveys: Matkalla lapsettomuudesta äitiyteen
20.9.2013
Teemana terveys: Kysy lääkkeistä
3.9.2013
Parempi päivä: Suolaa, suolaa, vähemmän suolaa
22.8.2013
Teemana terveys: Katkonainen uni heikentää elämänlaatua
21.8.2013