Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 15.9.2013.
Sosioemotionaalinen terveys on TtM Minna Rytkösen tuoreen väitöstutkimuksen punainen lanka. Hän on tutkinut vakavan väkivallanteon tehneiden nuorten sosioemotionaalisen terveyden kehitystä ja kehityskulkuja. Rytkösen tapaamme Aspektin aluksi.
Ikääntyville suunnattujen palvelujen tuottamiseen tullaan tarvitsemaan huiman paljon työvoimaa. Tämä tulee olemaan suuri haaste, kun muistetaan ikääntyvien samaan aikaan eläköityvän työmarkkinoilta suurena massana. sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin on kyettävä rekrytoimaan vuoteen 2025 mennessä noin 230 000 ihmistä, mikä tuntuu aika mahdottomalta - näinpä ikääntyvien hoitamiselle on mietittävä myös uusia tapoja.
Tutustumme pukuihin, joita on tehty taideteosten innoittamina.
– Kyllä teokset heräävät ihan eri tavalla henkiin kun näyttelyä esitellään näissä puvuissa. On mukava työntekijöidenkin kannalta kun saa pukeutua teokseen, luonnehtii Kuopion taidemuseon intendentti Marja Louni perusnäyttelyn teoksista syntyneitä vaateluomuksia.
Käymme myös kysymässä biologeilta lintukirpuista ja sienisarjamme vie meidät taas metsään - tällä kertaa puhutaan myrkkysienistä.
Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:
Yle Puhe
Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio
Hyvä ravinto hellii mieltä
18.9.2013
Kärsimyksen ongelma
15.9.2013
Aspekti 15.9.2013
15.9.2013
Tunnetaidot ehkäisevät väkivaltaa
11.9.2013
Hyvä ravinto hellii mieltä
18.9.2013
Kärsimyksen ongelma
15.9.2013
Tieteen päivät: Kysy lääkkeistä -ohjelman kooste
Nimi: Nimetön (vieras)
Lisää tämmöisiä ohjelmia, kyllä kysmyksiä riittää!
Näytä kommentti
Kuulostele hengitystäsi!
Nimi: ante (vieras)
Kiitokset Julia erittäin mielenkiintoisesta ja pätevästä esityksestäsi!
Kun on läheisellä...
Näytä kommentti
Ei varaa kadottaa yhtäkään nuorta
Nimi: Itäinen (vieras)
Olen täysin samaa mieltä huolenpidollisien tehtävien tärkeydestä! Suomessa se on ehdottomasti yksi...
Näytä kommentti
Itä-Suomen yliopisto saa tukea
Nimi: Atro Niiniluoto (vieras)
Muistan hyvin tuon liittoutumisen. Tiedän myös emeritusprofessori Seppo Knuuttilan ja filosofian...
Näytä kommentti
Humak luo uudenlaisia puitteita opiskelulle
Nimi: Janne (vieras)
Positiivinen uutinen, varmasti tuo osaltaan enemmän mielenkiintoa tulkkausopintoihin tämä muutos!
Näytä kommentti
Teemana terveys: Kysy lääkkeistä
3.9.2013
Parempi päivä: Suolaa, suolaa, vähemmän suolaa
22.8.2013
Teemana terveys: Katkonainen uni heikentää elämänlaatua
21.8.2013
Tiedetuokio: Nanotimantit ovat tutkijan parhaita ystäviä?
20.8.2013
Aspekti: Valmistuvien juhlaa!
2.6.2013