Hengellinen häpeä ja kelpaamattomuuden tunne voivat olla rankkoja kokemuksia

Kimmo Salvén - 25.8.2011 - 09:05:34

Häpeä on tunne joka voi syvälle juurtuessaan vaikuttaa voimakkaasti ihmisen hyvinvointiin ja minuuteen. Häpeä on luonollinen asia, oikein toimiessaan häpeäntunne rajoittaa ihmisen toimintaa ja ohjaa käyttäytymistä hyväksyttävään ja normatiiviseen suuntaan.

Ihminen voi kuitenkin kokea normaalia suurempaa kelpaamattomuuden tunnetta, joka liittyy voimakkaasti häpeän tunteeseen.

Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen on tutkinut suomalaisten hengellisen häpeän ilmentymistä, kesän 2011 kynnyksellä tutkimuksesta julkaistiin kirja "Kätketty ja vaiettu - suomalainen hengellinen häpeä" (Kirjapaja).

– Häpeässä keskeisin kysymys ihmisen sisimmässä on, "kelpaanko minä". Ja häpeän vastaus siihen on, "et kelpaa, et ole riittävä, et ole kyllin arvokas". Häpeässä keskeistä on ihmistä mitätöivä, minuutta raastava tunne, Kettunen kuvailee.

Käytännössä häpeä voi kohdistua niin syvälle minuuteen ja minun olemassaolooni, ettei voimakkaasta häpeästä kärsivä ihminen saisi oikeastaan olla olemassakaan.

Häpeästä kärsivä ihminen voi hakea tukea ja apua myös erilaisista uskonyhteisöistä. Nämä voivat kuitenkin joskus olla vaatimuksiensa ja normiensa myötä hyvin tiukkoja, jopa julman suvaitsemattomia. Samalla yhteisö voi kuitenkin vastata johonkin ihmisen sisäiseen kaipuuseen antaessaan tiukat normit ja mahdollisuuden toimia hyväksyttävästi. Näin häpeästä kärsivä ihminen voi saavuttaa tai ainakin kuvitella voivansa saavuttaa kelvollisuuden omissa silmissään.

– On uskonnollisia yhteisöjä jotka tuottavat ihmiselle häpeää. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Se on myös käänteinen, tietynlainen uskonnollisuus vetää puoleensa ihmisiä, joilla on voimakas häpeäidentiteetti.

Kettunen viittaa uskonnollisiin yhteisöihin joilla on hyvin tarkat normit ja vaatimukset. Näissä yhteisöissä ihanteista voi tulla normeja joita jokaisen tulee noudattaa. Tällainen voi vetää puoleensa voimakkaan häpeäidentiteetin omaksunutta ihmistä, ihmistä joka kokee ettei hän kelpaa mihinkään tai kenellekään.
– Silloin ihminen saattaa kokea omakseen tällaisen uskonnollisen yhteisön joka on ankara, autoritäärinen ja moittiva. Sitä kautta hän saa ikään kuin tyydytystä sisäiselle kaipuulleen.

Anteeksianto vai armo?

Uskonnollinen yhteisö voi auttaa häpeäidentiteetin omaksunutta hyväksymään itsensä, mikäli yhteisö on armollinen. Usein nämä vaativat ja autoritääriset yhteisöt kuitenkin tuottavat lisää häpeää vastatessaan häpeästä kärsivän kaipuuseen olla täydellinen.
– Häpeäidentiteetin omaava ihminen on aika ankara itseään kohtaan. Hän yrittää parantaa itseään kelvottomuudesta olemalla täydellisempi ja täydellisempi, Kettunen arvioi.
 
Armo ei kuitenkaan tarkoita anteeksiantoa, joka on sinänsä yksi etenkin kristillisen uskon peruspilareista. Häpeään anteeksianto ei auta, sillä kyseessä ei ole teosta johtuva syyllisyys ja näin anteeksiannettavissa oleva asia, vaan ihmisen emotionaalisen puolen kipu. Kettunen kuvaakin, että häpeä on itsetunnon, itsearvostuksen ja suhteessaolon ongelma.
– Tämä tuntuu olevan monilla kirkon työntekijöilläkin kadoksissa. Jos häpeävä ihminen pyytää "saanko anteeksi", kysymys tarkoittaa ennemminkin "saanko anteeksi että olen olemassa". Anteeksiantamus häpeään tarkoittaa "saat anteeksi että olet olemassa", mikä tekee häpeästä kärsivän elämäntilanteen yleensä vielä huonommaksi, Kettunen huomauttaa.

Armossa ihmisen pitäisi kokea olevansa aina kelpaava.
– Silloin kun minä koen itseni kelpaamattomaksi, niin kelpaamattomanakin minä olen kelpaava. Ilman että minulta vaaditaan mitään suorituksia tai tekemisiä. Siitä on kysymys armossa.

Kuuntele Kettusen haastattelu kokonaisuudessaan:

Kesto 26'35"