Kirkon kuurojentyö antoi kuuroille väylän yhteiskuntaan

Kimmo Salvén - 4.3.2010 - 10:36:24

Kirkon kuurojentyö oli etenkin 1900-luvun alussa tärkeää myös kuurojen toimeentulon kannalta. Kuurojenpapit ja -diakoniatyöntekijät tulkkasivat, järjestivät asuntoasioita ja hoitivat sosiaalihuoltoon liittyviä kysymyksiä. Vasta kun yhteiskunta alkoi ottaa vastuuta kuurojen sosiaalisten kysymysten hoitamisesta, kirkon työssä tuli mahdolliseksi keskittyä hengelliseen työhön, todetaan TM Liisa Rantalan kirkon kuurojentyön historiaa selvittäneessä väitöstutkimuksessa.

Tutkimus osoittaa, että kirkon kuurojentyöntekijät olivat merkittäviä sillanrakentajia kuurojen yhteisölle. Pappien välityksellä kuurot saivat yhteyden toisiinsa, kotiseurakuntaan ja myös kuulevien maailmaan. Puolen vuosisadan ajan kuurojenpapit olivat ainoat valtion viittomakielentaitoiset työntekijät. Sekä kuurojenpapit että -diakoniatyöntekijät pyrkivät myös muokkaamaan kuulevien asenteita kuuroja kohtaan.

Kuurojenpappien työn alkaminen merkitsi viittomakielisen hengellisen toiminnan muuttumista satunnaisesta säännölliseksi. Heidän toimintapiirinsä olivat kuitenkin varsin laajoja, joten esimerkiksi jumalanpalveluksia järjestettiin useimmilla paikkakunnilla vain kerran vuodessa. Lisäksi kuurojentyöntekijät järjestivät rippikouluja, antoivat sielunhoitoa ja järjestivät säännöllistä ryhmätoimintaa. Kirkon kuurojentyön kieli oli viittomakieli myös aikana, jolloin sen käyttäminen kuurojenkouluissa oli kiellettyä.

Kirkon kuurojentyöntekijöiden työ oli usein yksinäistä. Papit olivat suuren osan työajastaan matkoilla. Myös diakoniatyöntekijät kokivat usein jäävänsä yksin työalan erityishaasteiden kanssa.

Kuurojenpapit kohtasivat työssään myös rotuhygieniaan liittyvän keskustelun. Vuoden 1929 avioliittolaki pyrki suojaamaan yhteiskuntaa ja tulevia sukupolvia ei-toivotuilta ominaisuuksilta, jollaiseksi myös kuurous määriteltiin. Synnynnäisesti kuurot saivat avioitua keskenään ainoastaan presidentin erityisluvalla. Suomessa viimeiset kuuroja koskevat rajoitukset poistettiin avioliittolaista varsin myöhään, vasta vuonna 1969.

Teologian maisteri Liisa Rantalan väitöskirja Sielunhoitajat sillanrakentajina. Kirkon kuurojentyö 1896-1982 tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa 6.3.2010.