Itä-Suomen yliopiston dosentti Heikki Simolan kangasmetsien maaperän hiilitaseita käsittelevä tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi arvostetussa European Journal of Soil Science -aikakausjulkaisussa.
Tutkimuksen päätulos on, että avohakkuun jälkeinen metsämaan muokkaus merkittävästi pienentää eloperäisen eli orgaanisen hiilen varastoa maaperässä.
Tulokset osoittavat, että erityisesti 1970-luvulla alkanut syväauraus vähentää merkittävästi maaperän hiilivarastoja. Vaikutus on samansuuntainen myös kevyemmillä muokkausmenetelmillä, kuten äestyksellä, mutta muokkaamattomilla avohakkuilla hiilivarasto keskimäärin säilyy lähes ennallaan. Olennaista on, että muutos vaikuttaa pysyvältä, eli muokatun maaperän hiilivarasto ei näytä palautuvan talousmetsän normaalin kiertoajan puitteissa.
Simolan ja työtoveriensa tulosten perusteella Suomen metsätalous köyhdyttää kangas- ja turvemaiden maaperän hiilivarastoa määrällä, joka vastaa noin 37 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuodessa. Päästö on samaa suuruusluokkaa kuin metsiemme kasvavan puuston laskennallinen hiilinielu, ja poikkeaa olennaisesti siitä lähes neutraalista maaperän hiilitaseesta, jota Suomi YK:n ilmastonmuutoskonventille (UNFCCC) raportoi. Suomen raporteissa ilmoitetaan metsätalouden piirissä olevien turvemaiden päästöksi nykyisellään noin 7 miljoonaa hiilidioksiditonnia, kun Simolan tutkimuksissa on päädytty 33 miljoonaan tonniin. Ero selittyy osaltaan sillä, että ’virallinen’ laskenta ei lainkaan ota huomioon hiilipäästöjä siltä yli miljoonan hehtaarin alalta hukkaojitettuja soita, jolla metsää ei ole saatu kasvamaan, ja joka siten tilastoissa ei ole metsätalouden maata.
Suomi raportoi kangasmaiden maaperän toimivan vuositasolla lähes 10 miljoonan hiilidioksiditonnin hiilinieluna. Simolan uuden tutkimuksen mukaan tästä kuitenkin pitäisi vähentää maanmuokkauksen aiheuttama päästö, joka viime vuosikymmenet on ollut vuodessa neljän miljoonan tonnin luokkaa. Simolan uudessa artikkelissa kritisoidaan Suomen metsämaan hiilitaselaskentaan käytettyä YASSO07-mallia, joka ei lainkaan ota huomioon muokkauksen aiheuttamaa hiilivaraston pienenemistä. Kyseinen malli laskee ainoastaan puuston tuottaman karikkeen hajoamista ajan funktiona, jolloin tulos oikeastaan väistämättä jää positiiviseksi. Vajavainen malli siis käytännössä aina todistaa maaperän hiilinieluksi, vaikka todellisuus voi olla toisenlainen.
Maaperän hiilivaraston tutkimus tuo uutta näkökulmaa suomalaiseen keskusteluun, jossa päähuomio on kiinnitetty kasvavan puuston muodostamaan hiilinieluun. Laskennallisen nielun sijasta tulisi tarkastella hiilen varastoja ja niiden turvaamista ja kasvattamista. Maaperän hiilivarastot ovat kokonaisuutena huomattavasti puustoon sitoutuneen hiilen määrää suuremmat, mutta tutkimuksessa ne ovat jääneet yllättävän vähälle huomiolle.
