Itä-Suomen yliopiston kampus Savonlinnassa sijaitsee Kuninkaankartanon mäellä lähellä kaupungin keskustaa. Paikkaa on keskiajalla kutsuttu ”Hungerborgiksi” eli nälkämäeksi tiettävästi aikoinaan siellä majailleiden sotilaiden antaman nimen perusteella. Tästä on riittänyt opiskelijoille sananrieskaa vuodesta toiseen.
Mm. luokanopettajan ja lastentarhanopettajan koulutusta antava Itä-Suomen yliopiston pienin kampus Savonlinnassa on todella kauniilla paikalla. Korkealta Kuninkaankartanon mäeltä avautuu komea näkymä kaupungin keskustaan ja Pihlajavedelle.
Savonlinnassa valmistuu vuosittain 30-40 lastentarhanopettajaa. Professori Ulla Härkösen mukaan sisäänottoa lisätään.
- Ensi syksynä tulemme ottamaan 48 opiskelijaa vuosikurssille.
Lastentarhanopettajien arvostus on maassamme kaksijakoinen. Yhtäältä ammattikunta saa kiitosta erinomaisesta esiopetuksesta, mutta toisaalta alan palkkaus on syvässä kuopassa. Korkeakoulututkinnon edellyttävässä ammatissa tienaa hädin tuskin sen verran kuin kaupan kassalla.
Härkönen näkee parhaana jos lasten esiopetus siirtyisi kokonaan sosiaalitoimelta koulutoimen puolelle koko maassa.
- Osassa kuntiahan jo näin toimitaan. Sitä kautta näkisin, että saataisiin myös lastentarhanopettajan ammatin arvostus nousemaan, pohtii Härkönen.
Huippuosaajat tulevat Suomeen jäädäkseen
31.8.2012
Halonhakkuu on oivaa terveysliikuntaa
30.8.2012
Aspekti 26.8.2012
26.8.2012
Selkäydinneste tuo viestiä aivoista
23.8.2012
Uniniksejä unettomille
22.8.2012
Hilkka Olkinuora: Surun vuosi
3.5.2010
Onko skeittaus urheilua vai elämäntapa?
19.6.2012
Vain otettu lääke auttaa
10.2.2012
Uusi työkalu metsien kasvun ja hiilitaseen arviointiin
Nimi: Luomu (vieras)
Hienoa että ala kehittyy ja uusia työkaluja ja tutkimuksia on kehitteillä. Suomessa metsä on ollut...
Näytä kommentti
Karppauksesta sydäntauti
Nimi: Esa (vieras)
En lähde väittelemään vähähiilihydraattisen ruokavalion mahdollisista hyödystä tai haitoista "...
Näytä kommentti
Merkittävimmät Alzheimerin taudin riskigeenit löydetty?
Nimi: omaishoitaja 46v (vieras)
Minulla on mies joka sairastaa aggressivista alzheimeria,4 vuodessa jo kohta vaikea vaihe edessä....
Näytä kommentti
Pakkolaitoksesta vapautuneet uusivat rikoksensa
Nimi: Nimetön (vieras)
Viimeaikaisten rikosuutisointien valossa näyttää olevan perusteltua väittää, että nk....
Näytä kommentti
Hormonihoidot eduksi, kalsiumlisät haitaksi?
Nimi: Toivottavasti (vieras)
Toivottavasti tuo d-vitamiinitutkimus valmistuisi pian, että saataisiin jokin tolkku tähän...
Näytä kommentti
Teemana terveys: Terveys- ja hyvinvointipalveluita hyvinvointikioskin hyllyltä
21.6.2012
Teemana terveys: Sikiöseulonta: kurkistuksia kohtukotiin
20.6.2012
Tiedetuokio: Kaskesta biohiileen
11.6.2012
Teemana terveys: Sairaanhoitajien ääni kuuluviin
6.6.2012
Tiedetuokio: Kudostutkimuksen etiikka puntarissa
31.5.2012
Tiedetuokio: Merkittävimmät Alzheimerin taudin riskigeenit löydetty?
24.5.2012
Teemana terveys: Ruisleipä on suomalaista superfoodia
14.5.2012
Teemana terveys: Ruisleipä on suomalaista superfoodia
14.5.2012